Nyt on omaan kotikoloon avaimetkin. Aika pelottavaa. Saa nähdä, miten selviän itsekseni. Veikkaan, että tulen viettämään muutamia unettomia öitä asian tiimoilta. Viimeistään siellä asunnossa pyöriessäni. No, pitää yrittää sopeutua. Ja aion onnistua.
Yleensä minulta puuttuu täysin yrittämisen into. Olen luovuttajaluonne, se tiedetään. Niinhän tässä on moneen kertaan todisteltu. En kai minä opiskelupaikkaakaan vaihtaisi, ellen olisi pelkkä luuseri, joka ei ole tarpeeksi fiksu lukioon? No niinpä.
Useimmiten en uskalla tai halua edes yrittää. Ajattelen heti, että epäonnistun kuitenkin. Turha edes aloittaa. Olen surkea jo muutenkin. Pelkään epäonnistumista niin paljon, että siitä on kasvanut itselleni jonkinmoinen suuri mörkö.
Vaikka eihän yrittämistä saisi pelätä. Eikä aina saisi luovuttaa. Olen niin mestari luovuttamaan, oli kyse sitten mistä vaan. En viitsi urheilla, ja jos urheilen, en edes yritä parastani. Olenhan muutenkin jo huonoin ja heikoin.
En halua kuulla kritiikkiä tekemisistäni, enkä kehujakaan, koska kehut tuntuvat siltä että kerjäisin niitä. Ja kritiikin yleensä tiedän itsekin.
Haluaisin niin muuttua tämän asian suhteen. Olen marttyyri, kun pidän itseäni aina huonoimpana, tiedän sen. Mutta kun se on niin helppoa! On liian helppoa jättää yrittämättä, tai jos yrittää, niin luovuttaa heti.
Ajattelin miettiä muutaman asian, mitä aion edes YRITTÄÄ. Kuten painonpudotus tai kuukauden karkkilakko. Joku ihan helppo juttu. Päivittäinen kävelylenkki. Jotenkin vähän motivoida itseäni. Minulle kun tuntuu olevan niin ylitsepääsemätöntä olla aina viimeinen. Niin jospa joskus olisi edes toisiksi viimeinen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti