Ihania nää mielialanvaihtelut!

Nyt on taas sellainen olo että oivoi. Illat aina väsyttää mut. En osaa olla seurassa. Jos sitä on edes tarjolla.

Aamuisin on monesti niin parempi olo. Tietää että on ohjelmaa ja näin. Päivän mittaan saa kuitenkin kaiken tehdyksi ja illan tullen iskee ikävä ja surku.

Mutta yritän nyt taas piristyä! On mulla sentäs sauna lämpiämässä.

Kun minä käännyin, olit poissa

On niin onnellinen olo jotenkin. Vaikka ikävä kalvaakin mieltä, silti sellainen kokonaislaatuinen hyvä olo saa senkin tunteen tuntumaan jotenkin hirveän kauniilta ja positiiviselta. Kyllä se surullinen ikäväkin ehtii tässä viikon aika hiipimään mieleen.

Ehkä tämä sääkin on osallisena asiaan. Kylmä, kirkas ja kaunis lokakuun päivä, johon herätä. Tuntui niin elinvoimaiselta.

Yöllä tosin näin hirveän todellista unta, ja aamulla petyin, kun tiukka halaustunne olikin vain unta, eikä vieressä ollutkaan muuta kuin peitto.

Pikku hiljaa alkaa kyllä pelottamaan tuo kasvojen puutuminen. Oikea puoli kasvoista menee aika ajoin tunnottomaksi ja sitten hetken kuluttua alkaa pistellä. Ehkä huolehdin turhasta, en tiedä. Tuo on kuitenkin jatkunut jo jonkun aikaa. En usko että se mitään vakavaa on. Olisi vain mukavaa saada tieto siitä että mikä tähän on syynä.

Syysloma siis alkoi. Sinänsä ihanaa, saa nukkua pitkään ja näin, mutta koulussakin on ollut oikeasti mukavaa. Siksi on mukavaa mennä syysloman jälkeen kouluun. Ja muutenkin odotan sitä ensi viikonloppua. On jotain mitä odottaa, ehkä tämä ikävöinti ja odottaminen tekee ihan hyvääkin.

On taas sellainen fiilis, että tietyt kappaleet nostavat kyyneleet silmiin, vaikkei ole niin surullistakaan. Kauhean kaunista vaan.

Ei enää hirveän kauan Musenkaan keikkaan. Ihanaa, ihanaa, ihanaa.

Olen laihtunut. Ehkä silläkin on osasyy tähän olotilaani. Kaksi kiloa ei ehkä ole paljon, mutta tekee itsetunnolle ihmeitä. Vaikka se itsetunto on sattuneesta syystä viime aikoina ollut muutenkin nosteessa.

Miksei aina voisi olla näin hyvä olo? Tahdon säilyttää tämän aina aina aina.

Avautumishetki

Koska minulla on tiedossa luvattoman pitkä ilta seuranani vain kone ja telkkari, niin mikäs sen parempaa tekemistä kuin kärsiä itsessäälistä!

Voin kertoa, että maailman paras aamulookki ei välttämättä ole sekaiset ja pystyssä olevat hiukset ja itkemisen jäljiltä punoittavat silmät. Sain aamulla koulussa sääliviä katseita räjähtäneen ulkomuotoni vuoksi.

Koulussa oli maailman lyhin päivä. Hetken aikaa sain seuraa kaupungilla kiertelyyn, sitten kaikki kiisivätkin kuka minnekin. Poikaystävän luo, sukulaisille kylään, ulkoiluttamaan koiraa. Ostin lohtulahjaksi itselleni paidan, toivottavasti tulen käyttämäänkin sitä joskus.

Oli tässä päivässä jotain hyvääkin; löysin pienen kaupan missä myydään jo kaikkea jouluaiheista, oi autuutta.

Odottelen vaan sitä että pääsen nukkumaan. Hurjaa, eikö? Onneksi saan huomenna koko viikonlopuksi seuraa, muuten tulisin hulluksi. Ja on ohjelmaakin on tiedossa, jeejee.

Aina itsekseen asiat tuntuu jotenkin pahemmilta mitä ne ovatkaan. Eihän mulla oikeasti ole yhtään mitään hätää. Kaikki on oikein hyvin. Mutta heti, kun on yksin, sitä tekee kärpäsestä härkäsen. En tiedä mikä siinä on, kun se itku tuntuu niin helpottavalta ja vapauttavalta. Sekin on liian helppoa, että jää vaan kotiin itkemään ja ei tee mitään.

Sentään tiedostan ongelmani,jotain hyvääkin sentään! Ehkä tämä taas tästä.

Yksinäinen ilta tosiaan tulossa. Oishan mulla tossa tuo skumppapullo, mutta ehkä se jää johonkin toiseen kertaan. Kera hyvän seuran.

Soittaispa Petra. Kaipaisin naurua.