Lauantai

Tänään oli aika hyvä aamu! Heräsin siinä puoli kasin maissa, ja olin hallilla ennen puolta ysiä. Oli lyhyt punttitreeni ja suhteellisen lyhyt uinti.

Aamusta hyvän teki kuitenkin pikkusten tunti. Meillä oli harvinaisen vähän tenavia, vain viisi, vaikka niitä on yleensä toistakymmentä. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Toinen niistä pojista, pellavapäinen pikkuruinen Tomi, on aivan älyttömän suloinen. Sellainen mutrusuu ja kirkkaat silmät. Se on ihana myös sen takia, että se tulee aina halaamaan ennen kuin lähtee kotiin ja on muutenkin aina iloinen ja hymyilee.

Toinen, joka ilostuttaa mua aina, on tokaluokkalainen kiinalaisperheen tyttö Hanna. Hanna oli meidän alkeisuintiryhmässä kaksi vuotta sitten, ja ei tullessaan osannut uida eikä uskaltanut kastaa päätään edes veteen.

Me aloitettiin siis aivan alusta; minä sain tämän Hannan henkilökohtaiseksi opetettavaksi, ja ensimmäiset pari tuntia me istuttiin vaan lasten altaan matalassa päässä ja heiteltiin vähän palloa. Aina kun Hannan hiuksiin osui vettä, hän säikähti ja lamaantui hetkeksi. Paras keino oli vain hymyillä, ei mennä mukaan siihen hänen panikointiinsa. Olla vaan turvallinen ihminen, jonka kanssa voi pallotella.

Meillä meni siis muutama tunti, ennen kuin sain Hannan edes vähän rohkaistuksi. Laitettiin tytölle kellukkeet ja potkuteltiin ihan vähän syvempään päähän. Tai Hanna vain käveli.

Yksi lauantai oli kuitenkin sellainen käänteentekevä. Hanna melkeenpä juoksi mun luo nauraen, sanoi "katso", otti nenästään kiinni ja hitaasti painautui kokonaan veden alle. Tyttö oli päättänyt että oppii vielä, ja hämmästyin täydellisesti. Siinä vaiheessa melkein itketti - Hanna oli ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja nyt pystyttäisiin keskittymään oikeaan uinnin tekniikan opetteluun.

Siitä eteenpäin Hanna etenikin aina vaan enemmän ja kehittyi vauhdilla. Pikku hiljaa sain hänet totuteltua muuhunkin ryhmään ja hän sai sieltä kavereitakin. Toinen iso muutos oli se, kun Hanna uskaltautui isoon altaaseen. Ensin hän roikkui vaan tiukasti mun reppuselässä, ennen kuin edes halusi kokeilla laudan kanssa uimista.

Nyt Hanna on kuitenkin jo isompien ryhmässä, jotka uivat matkaa ja osaavat tekniikan. Oli jotenkin todella hienoa seurata sitä kehitystä aivan vierestä, ja nähdä ne onnistumiset. Hannakin voitti pelkonsa ja nyt joka lauantai ennen altaaseen menoa käy halaamassa ja ennen suihkuun lähtöä halaa toisen kerran. Siinä tulee niin tärkeä olo, ettei tosikaan.

Noiden onnistumisten takia ja innostuksen näkemisen lapsista saa haluamaan sinne joka lauantai, auttamaan ja olemaan läsnä niille.

On vaan niin mahtava tunne kun tietää jonkun tarvitsevan juuri mua. :)

Torstai

Vedinpä eilen sitten itkupotkuraivarit, kiitos ruotsin. Yö meni piloille, kiitos ruotsin. Tahtoisin unohtaa tämän päivä, kiitos, minkäpä muunkaan, kuin ruotsin.

En tajua, miten voin inhota jotain kieltä näin paljon. Järki käteen Anni, se on vain kouluaine. Kyllähän minä siitä nyt selviän, totta kai totta kai totta kai. Jos en, niin vähän huonompi homma, koska koulun läpipääseminen on siitä kiinni.

Äiti sanoo että älä stressaa, älä ajattele sitä liikaa, kyllä se hyvin menee. Aina siinä vaiheessa, kun kuulee jonkun perheenjäsenen suusta tuon älä stressaa, tekisi mieli ottaa lähin esine ja paiskata se seinään. No, ehkä siihenkin on tottuminen vaan.

Hirveästi kivoja leffoja tulossa leffaan, mitä tahtoisi nähdä! Frost/Nixon , Revolutionary road, Doubt ja Operaatio Valkyrie. Ja omomomomomomomommmm Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio, miten ihanaa! En myönnä, että omistan vieläkin sellaisen DiCaprio-fanipaidan, joka mahtui päälleni ehkä, hmm, 11-vuotiaana.. Ja Kate Winslet on muuten vain ihana,sellainen sopivan maskuliininen, ei mikään hömpänhömppä-ruusutyttö.

Ai niin, tajusimme tänään kaverini kanssa, että vanhojen risteilyä edeltävänä yönä tulee Oscar-gaala.. Eli pirteänä laivalle!

Maanantai

Tällaisten hetkien takia arkea jaksaa. Yksin kotona, rauhallinen hetki. Torkkupeitto, omenamehua ja Frendien jaksoja putkeen.

Frendit vaan nyt sattuu olemaan aivan älyttömän hyvää piristykseen ja näitä katsoessa ei tarvise ajatella liikaa. Rankan maanantain pelastaja, todellakin.

Minua ahdisti taas tänään sunnattomasti, kun jouduin käymään varaamassa kampaaja-aikaa itselleni vanhojen illaksi. En nimittäin yhtään tiedä mitä tahdon, ei ole minkäänlaista visiota. Onneksi kyseessä on kiltti ja tuttu kampaaja, niin hän vain hymyili ja sanoi että kyllä me jotain keksimme.

Ulkonäkö on aina ollut itselleni arka paikka, ja en osaa vieläkään suhtautua tietyissä tilanteissa itseeni tarpeeksi luottavaisesti. Oikeastaan, suurin kiitos itsetuntoni kohenemisesta kuuluu kanssani seurustelleille pojille. Mutta onneksi tämä on ohimenevää, ja uskon että kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Vanhojen tanssit ovat siis lähellä, ja kaikki muut tytöt stressaavat niitä ja puhuvat puvuistaan sun muuta. Itselleni kelpaisi paremmin kuin hyvin, että kävisin kaikki harjoitukset mutten tanssisi yleisölle. :P Ehkä ihanteellisin tilanne ikinä.

Sunnuntai

Ennen kuin avasin tämän päivitys-sivun, oli hirveästi kaikkia ajatuksia päässä, että mitä kirjoitan ja mikä olisi todella ytimekäs ensimmäinen lause.

Ja kävi näin. No, toivottavasti se ei ole niin vakavaa.

Voin päättää, että kirjoitanpa tänne nyt kaikkea yleismaailmallista ja vastaavaa, mutta varmasti juttuja ja höpötyksiä tulee laidasta laitaan. Asioita, joista 17-vuotias tunnekuohuissa ja tuntemattomuuskuohuissa elävä tyttö voi kirjoittaa, on liikaa.

Tänään on ollut ihan kohtuullinen päivä. Perus-sunnuntai, mutta en minä tosiaankaan valita. Oma sänky ja oma koti on parasta useimmiten.

No niin, sekavat päivitykset lähtivät sitten ilmeisesti käyntiin jo tästä.. No, jos tätä eksyy joku lukemaan, olen kovin pahoillani jos et ymmärrä. En nimittäin minäkään.