Avautumishetki

Koska minulla on tiedossa luvattoman pitkä ilta seuranani vain kone ja telkkari, niin mikäs sen parempaa tekemistä kuin kärsiä itsessäälistä!

Voin kertoa, että maailman paras aamulookki ei välttämättä ole sekaiset ja pystyssä olevat hiukset ja itkemisen jäljiltä punoittavat silmät. Sain aamulla koulussa sääliviä katseita räjähtäneen ulkomuotoni vuoksi.

Koulussa oli maailman lyhin päivä. Hetken aikaa sain seuraa kaupungilla kiertelyyn, sitten kaikki kiisivätkin kuka minnekin. Poikaystävän luo, sukulaisille kylään, ulkoiluttamaan koiraa. Ostin lohtulahjaksi itselleni paidan, toivottavasti tulen käyttämäänkin sitä joskus.

Oli tässä päivässä jotain hyvääkin; löysin pienen kaupan missä myydään jo kaikkea jouluaiheista, oi autuutta.

Odottelen vaan sitä että pääsen nukkumaan. Hurjaa, eikö? Onneksi saan huomenna koko viikonlopuksi seuraa, muuten tulisin hulluksi. Ja on ohjelmaakin on tiedossa, jeejee.

Aina itsekseen asiat tuntuu jotenkin pahemmilta mitä ne ovatkaan. Eihän mulla oikeasti ole yhtään mitään hätää. Kaikki on oikein hyvin. Mutta heti, kun on yksin, sitä tekee kärpäsestä härkäsen. En tiedä mikä siinä on, kun se itku tuntuu niin helpottavalta ja vapauttavalta. Sekin on liian helppoa, että jää vaan kotiin itkemään ja ei tee mitään.

Sentään tiedostan ongelmani,jotain hyvääkin sentään! Ehkä tämä taas tästä.

Yksinäinen ilta tosiaan tulossa. Oishan mulla tossa tuo skumppapullo, mutta ehkä se jää johonkin toiseen kertaan. Kera hyvän seuran.

Soittaispa Petra. Kaipaisin naurua.