Ai että kun inhoan näitä mielialanvaihteluita. Ensin kaikki on hyvin ja elämä hymyilee, ja hetken päästä mikään ei tunnu onnistuvan ja mikään muu ei tunnu olevan vaihtoehto kuin peiton alle itkemään möyriminen. Olis ees joku kunnon syy mutta kun ei.

Olisin jäänyt paljon mieluummin Tampereelle. Luulin, että edes jollain kaverilla olisi ollut ikävä, mutta kaikilla on jotain menoa eikä ehdi nähdä. Tai sitten siinä käy näin; "Ai, oot viikonloppuna Hollolassa? Onko sulla auto käytössä? Et tahtois lähtee kuskiks?" Joo, en tahtois. Eikä voi edes kysyä muuten mukaan kun ilmoittaa ettei ole käyttetävinä kuskina.

On niin alaston olo kun ei oo hiuksia. Tai siis on muttei niin paljoa.

Ihmettelinkin vähän kun äiti on ollut niin ystävällinen mulle kun oon ollut käymässä kotona. Nyt se todellinen luonne taas tuli esille. "Ehdit olla koneella muullonkin" tai "Oisit ees voinut keittiön siivota." Nyt kuulostaa tutummalta.

Mulle tuli taas semmoinen olo että ei vaan jaksa. Ei sais pysähtyä.

Olispa jo sunnuntai.