Milloinkohan sitä oppii, että lauantai-iltaisin vois tosiaankin vaan nyhvätä siellä sohvan nurkassa ja katella leffoja, ja laittais puhelimen kiinni eikä ees avais konetta.

Ah, että. Oli harvinaisen vilkas kännäyspäivä jotenkin, siis eilen illalla. Sain ihan liian monta soittoa, ja ihan liian moni yritti jutella jotain mesessäkin. No, enpä pahemmin selvää niistä saanut. Mutta kuluihan se ilta niinkin, sai välillä nauraakin vähän. Enemmän kyllä ärsytti, tietenkin ihmiset sanoo humalapäissään mullekin asioita mitä ei normaalisti tulisi ääneen sanottua. Iso huokaus, ja kaiken hyvän päälle puhelin soi aamulla puol kuus. Miksei se kapula ollut äänettömällä?! Kaiken lisäksi oli salattu numero, ja kun vastasin, kuului vain mutinaa ja puhelu katkes. Että silleen, enkä tietenkään saanut enää sen jälkeen unta.

Mua vähän ärsyttää, kun sellaisetkin ihmiset, keiden en uskonut ikinä aloittavan jokaviikonloppuista ryypiskelyä, harrastavat sitä nyt itsekin. En ole siitä kateellinen, olen vain maailman ulkopuolisin ihminen välillä. Tai ainakin siltä tuntuu. Voisivat edes pyytää mukaan, kun en mä itse kehtaa itseäni kutsua joka paikkaan.

No, onneksi noina hetkinä voi vaan kömpiä sängyn pohjalle ja alkaa nukkumaan.