Lapsettaa

Tänään oli, ja on edelleen aivan mahdoton lapsetuspäivä. Tämä alkoi jo heti aamulla kun pääsin ylös ja on jatkunut ainakin tähän asti.

Auton ratissa laulu raikasi ja olin vähän turhan ohohups-fiiliksellä liikkeellä. Mua se vaan nauratti, muttei kyytiläisiä niin paljoa.

Oon puhunut itsekseni, laulanut Singstaria yksin, tehnyt kamalan ylimakean jätskiannoksen (jonka söin keittiön lattialla makoillen), pyörinyt(ja putoillut) ja heitellyt kuperkeikkoja vanhempien sängyssä ja nauranut sitten itselleni tikahtuakseni. Olispa meillä vielä trampoliini! Olisin nyt justiin niin siellä pomppimassa jos olisi mahdollista.

Äsken laitoin pyykkejä ja kuuntelin samalla musiikkia. Oli ihan mahdottomat joraukset menossa, ja kesken ylihienon ja upean lauleskeluni tajusin että pikkuveikka ja äiti seisovat oven suussa ja kattelevat vähän ihmeissään.

Nyt tekisi enemmän kuin hirveästi mieli mennä pihalle lennättämään leijaa! Oikeasti, meillä on semmonen hieno leija, mutta eihän tuolla edes perkele tuule. Joku toinen päivä sitten.

Mitäköhän siitä tulee kun yksin asuessa iskee lapsetuspäivä? Jaa-a, en edes välttämättä tahdo tietää.

Löysin yhden mekon kaapista, joka on tämän näköinen:



Tykkään tuosta mekosta ihan älyttömästi, mutten saa pitää sitä kovin usein! Pitää järjestää fiinejä kesäkakkukutsuja tai jotain. No, jos ei muuta niin hengailen tuo päällä itsekseni kotona.

Pölötyttää.