Mitäköhän mä nyt teen? Viimeiset kaksi viikkoa Lisbeth Salander ja Mikael Blomkvist ovat olleet osa elämääni ja tänään kun sain kirjan loppuun Urheilutalon kahviossa tuli tyhjä olo. Epätoivoisena selailin lukuja uudestaan ja yritin päästä tarinaan uudestaan mukaan. Ei siitä ollut iloa.

Sen tiedän, että ikinä en tule saamaan samankaltaista lukukokemusta. Kirjatrilogia imaisi niin mut mukanaan, ja ahmin 600-700 sivuiset järkäleet parissa viikossa. En malttanut lopettaa, Lisbeth tuli jopa uniini joskus. Ehkä merkittävin kirjahahmo minun elämässäni ikinä.

En tiedä mikä Stieg Larssonin salaisuus oli, mutta hän tosiaankin sai minut innostumaan kirjasta. Kaikki oli jotenkin niin todentuntuista.

Tulee ikävä noita kirjoja. Enkä tiedä mitä nyt osaan lukea.

Väsyttää vähän.

Pakko laittaa kuva meidän kultapojista. Oli ne niin sulosia ja hämillään kun voittivat. Ihan oikein niille.



Ja joo, surkea kännykkälaatu, ja muutenkin huono kuva. Mutta eipä tätä muutenkaan kukaan lue, eli ei sillä niin väliä. :D