Aina yhtä ihanaa viettää perjantai-iltaa, jonka päättymistä vain odottaa.

Parit pakit kavereilta ei piristäneet, ei sitten alkuunkaan.

Mutta huomenna menen vähän joulushoppailemaan ja yrittämään ajatella jotain muuta.

Harmittaa vaan tämä olo.

Oon kai hieman kateellinen. En ole näköjään ollenkaan niitä ihmisiä, keitä pyydettäisiin ulos, mukaan esimerkiksi baariin. Ei siinä sinänsä mitään, mutta tällaisina hetkinä tuntuu, ettei ketään kiinnosta mun seura. Etten ole tarpeeksi hyvää tai hauskaa seuraa. Kyllä toki jaksan aikani kysellä ja udella toisten suunnitelmia, mutta kuitenkin. Olisi kiva jos joku kysyisi edes joskus mukaansa.

Ehkä olen vainoharhainen. Aina nää viikonloput kotona vaan tuntuu menevän tähän. Pitäisi kai hommata uusia kavereita. No ei kai sentään.

No, uutta kouluviikkoa odotellessa visiinkin...

Ihania nää mielialanvaihtelut!

Nyt on taas sellainen olo että oivoi. Illat aina väsyttää mut. En osaa olla seurassa. Jos sitä on edes tarjolla.

Aamuisin on monesti niin parempi olo. Tietää että on ohjelmaa ja näin. Päivän mittaan saa kuitenkin kaiken tehdyksi ja illan tullen iskee ikävä ja surku.

Mutta yritän nyt taas piristyä! On mulla sentäs sauna lämpiämässä.

Kun minä käännyin, olit poissa

On niin onnellinen olo jotenkin. Vaikka ikävä kalvaakin mieltä, silti sellainen kokonaislaatuinen hyvä olo saa senkin tunteen tuntumaan jotenkin hirveän kauniilta ja positiiviselta. Kyllä se surullinen ikäväkin ehtii tässä viikon aika hiipimään mieleen.

Ehkä tämä sääkin on osallisena asiaan. Kylmä, kirkas ja kaunis lokakuun päivä, johon herätä. Tuntui niin elinvoimaiselta.

Yöllä tosin näin hirveän todellista unta, ja aamulla petyin, kun tiukka halaustunne olikin vain unta, eikä vieressä ollutkaan muuta kuin peitto.

Pikku hiljaa alkaa kyllä pelottamaan tuo kasvojen puutuminen. Oikea puoli kasvoista menee aika ajoin tunnottomaksi ja sitten hetken kuluttua alkaa pistellä. Ehkä huolehdin turhasta, en tiedä. Tuo on kuitenkin jatkunut jo jonkun aikaa. En usko että se mitään vakavaa on. Olisi vain mukavaa saada tieto siitä että mikä tähän on syynä.

Syysloma siis alkoi. Sinänsä ihanaa, saa nukkua pitkään ja näin, mutta koulussakin on ollut oikeasti mukavaa. Siksi on mukavaa mennä syysloman jälkeen kouluun. Ja muutenkin odotan sitä ensi viikonloppua. On jotain mitä odottaa, ehkä tämä ikävöinti ja odottaminen tekee ihan hyvääkin.

On taas sellainen fiilis, että tietyt kappaleet nostavat kyyneleet silmiin, vaikkei ole niin surullistakaan. Kauhean kaunista vaan.

Ei enää hirveän kauan Musenkaan keikkaan. Ihanaa, ihanaa, ihanaa.

Olen laihtunut. Ehkä silläkin on osasyy tähän olotilaani. Kaksi kiloa ei ehkä ole paljon, mutta tekee itsetunnolle ihmeitä. Vaikka se itsetunto on sattuneesta syystä viime aikoina ollut muutenkin nosteessa.

Miksei aina voisi olla näin hyvä olo? Tahdon säilyttää tämän aina aina aina.

Avautumishetki

Koska minulla on tiedossa luvattoman pitkä ilta seuranani vain kone ja telkkari, niin mikäs sen parempaa tekemistä kuin kärsiä itsessäälistä!

Voin kertoa, että maailman paras aamulookki ei välttämättä ole sekaiset ja pystyssä olevat hiukset ja itkemisen jäljiltä punoittavat silmät. Sain aamulla koulussa sääliviä katseita räjähtäneen ulkomuotoni vuoksi.

Koulussa oli maailman lyhin päivä. Hetken aikaa sain seuraa kaupungilla kiertelyyn, sitten kaikki kiisivätkin kuka minnekin. Poikaystävän luo, sukulaisille kylään, ulkoiluttamaan koiraa. Ostin lohtulahjaksi itselleni paidan, toivottavasti tulen käyttämäänkin sitä joskus.

Oli tässä päivässä jotain hyvääkin; löysin pienen kaupan missä myydään jo kaikkea jouluaiheista, oi autuutta.

Odottelen vaan sitä että pääsen nukkumaan. Hurjaa, eikö? Onneksi saan huomenna koko viikonlopuksi seuraa, muuten tulisin hulluksi. Ja on ohjelmaakin on tiedossa, jeejee.

Aina itsekseen asiat tuntuu jotenkin pahemmilta mitä ne ovatkaan. Eihän mulla oikeasti ole yhtään mitään hätää. Kaikki on oikein hyvin. Mutta heti, kun on yksin, sitä tekee kärpäsestä härkäsen. En tiedä mikä siinä on, kun se itku tuntuu niin helpottavalta ja vapauttavalta. Sekin on liian helppoa, että jää vaan kotiin itkemään ja ei tee mitään.

Sentään tiedostan ongelmani,jotain hyvääkin sentään! Ehkä tämä taas tästä.

Yksinäinen ilta tosiaan tulossa. Oishan mulla tossa tuo skumppapullo, mutta ehkä se jää johonkin toiseen kertaan. Kera hyvän seuran.

Soittaispa Petra. Kaipaisin naurua.

No niin

Tätä romahdusta oon kauhulla odottanut. Heti kun pääsin kotiin ja sain kämpän oven kiinni, aloitin itkemisen jolle ei vieläkään näy loppua.

Mua niin ahdistaa olla täällä yksin. Nyt se iski. En tiedä miksi, en todellakaan. Kaikkihan on ihan hyvin!

Oon nyt yrittänyt tehdä jotain, ihan mitä vain, vienyt roskia, tiskannut, tehnyt ruokaa, pessyt käsin pyykkiä, järjestellyt, käynyt pihalla kävelyllä. Koko ajan peläten sitä hetkeä,kun pitää istua alas tai mennä pitkälleen. Vihaan tätä nyyhkytystä, tulee vaan pää kipeäksi.

En tiedä miten kestän ensi viikon perjantaihin asti. Onneksi sitten pääsee kotiin ja on turvalliset ihmiset ja turvalliset ympäristöt.

Koulussakin on välillä niin ulkopuolinen olo. Tätä pelkäsinkin. Onneksi mulla on sentään Melissa, se auttaa jo niin paljon.

Tärisen hervottomasti ja haluaisin vaan saunaan.

Olenko mä oikeasti näin heikko ja huono ihminen.

Sunnuntai

Oli taas jotenkin aivan älyttömän mainio viikonloppu, vaikkei tapahtunutkaan mitään erikoista. Tosin humalassa olin, ja nauroin aivan liikaa. Pitää ehkä ottaa joskus uusiksi.

Ehkäpä tuon viikonlopun avulla jaksaa taas niin pitkälle kuin tarvitsee. On vaan jotenkin todella seesteinen ja hyvä olo nyt.

Ensi viikko on suhteellisen helppo, joten ehkä selviänkin.

On vaan niin onnellinen fiilis.

Inhoon mun hiuksia niin paljon just nyt, tekis mieli repiä ne pois aina kun kävelen peilin ohi.

Tästä piti tulla oikeesti superkiva viikonloppu, mutta aika on mennyt siihen kun oon nieleskellyt itkua ja iltasin nyyhkinyt tyynyyn. Ihan vaan sen takia etten osaa pitää hauskaa. Tää ilta pelottaa ihan hirveästi, piti olla vaikka mitä suunnitelmia muttei nyt olekaan sitten oikeastaan mitään. Sivistynyt keikka vaan. Ei hitto. Tunnen itteni maailman tylsimmäksi ihmiseksi. En yhtään tiedä taas mitä pitäis tehdä tai ajatella.

En halua taas puhua näistä olotiloista ääneen kun en vaan osaa. Ja koska kaikilla muilla on hauskaa tiedossa niin parempi olla hiljaa ja mennä kiltisti nukkumaan heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Aamulla on uusi päivä ja sitä paskaa.

Tällaisina hetkinä tulee todella itsekäs olo. Tai tuntuu siltä, että on kiittämätön paska, eikä pitäisi olla tämmöinen lapsellinen.

Tuntuu taas tosi tyhmältä. En mä halua olla "aikuinen", 14-vuotiaana teininä oli paljon helpompaa.